Yleiset säännöt
Yleiset säännöt sisältävät ohjeistuksen miten käyttäytyä trackerin sekä torrent, foorumi että IRC puolella.
Yleinen kohteliaisuus ja hyvä käytös on vaadittua kaikessa kanssakäymisessä BitAddictin palveluissa.
Eri mieltä asioista toki saa aina olla, mutta jos käytös on ala-arvoista, on myös syytä olettaa ettei siihen käyttäytymiseen pitkään ole mahdollisuutta.
Päätöksistä on turha valittaa yleisellä puolella, jos tuntuu siltä että vääryyttä on tapahtunut tai jokin asia olisi yksinkertaisesti väärin, niin ota yhteyttä ylläpitoon valikosta Ylläpito linkin kautta tai IRCissä privaattiviestillä.
Myös parannusehdotukset ovat aina tervetulleita, mutta ne suositellaan hoidettavan foorumilla, jolloin on helpompi nähdä onko asialle kannatusta.
Mikäli taas kyse on ongelmasta, hae ongelmaasi vastausta ensiksi FAQ:sta, säännöistä, keskusteluista, Googlesta yms, ennen kuin kysyt ensiavusta.
Myös ylläpidolle voi laittaa viestiä, mutta tee se vain, mikäli se tuntuu ainoalta oikealta vaihtoehdolta.
Ylläpidolla on suuri työ pitää sivusto jo pelkästään kunnolla toimivana, koska tämä ei ole meidän palkkaa maksava työpaikkamme vaan harrastus ja intohimo.
Haluamme kaikkien viihtyvän sivustolla mahdollisimman hyvin, joten toivomme myös käyttäjien antavan oman panoksensa viihtyvyyteen sekä käyttäytymisellä, että tukemalla toimintaa tekemällä hyviä julkaisuja, ehkä mahdollisesti jopa osallistumalla palvelinmaksuihin.
|
Varoitukset
Varoitusrajat ovat tehty käyttäjille mahdollisimman yksinkertaisiksi,
käyttäjämme eivät joudu miettimään mihin porrastettuun luokkaan kuuluvat milloinkin.
HUOM. Nämä ovat vain rajat joiden rikkomisesta seuraa automaattinen varoitus, ei suositusrajat.
Suositeltavaa olisi aina pitää ratio _vähintään_ 1.0 tasolla.
- Automaattinen kahden viikon varoitus rapsahtaa mikäli käyttäjä on ladannut jo yli 10GB ja ratio laskee alle 0.5. Tämä varoitus poistuu automaattisesti, kun ratio on yli 0.8.
- Automaattiset varoitukset ratioista koskevat vain Aloittelija-luokkaa, mutta mikäli muissa luokissa esiintyy räikeitä väärinkäyttöjä, ylläpito puuttuu niihin.
- Automaattisten varoitusten lisäksi varoituksia jaetaan huonosta käytöksestä, toiminnasta sääntöjä vastaan sekä monista muista järjellä ajateltavista asioista. Nämä varoitukset tuovat mukanaan 48 tunnin odotteluajan ennen kuin käyttäjä voi ladata uusimpia julkaisuja.
- Neljäs varoitus = lähtöpassit etsimään toista trackeria. |
Julkaiseminen
Kuinka teen julkaisun BitAddictiin?
http://bitaddict.org/tukipiste.php?action=ohje&id=5
On kiellettyä julkaista materiaalia :
- Joka sisältää Salatut Elämät -materiaalia
- Sekalaisia paketteja kausista kuten keskeneräisiä tai monia tuotantokausia yhdessä julkaisussa (julkaise jakso tai 1 kausi kerrallaan, ylläpidolta voi anoa luvan julkaista boxset mikäli sellainen on olemassa, varaudu todistamaan se linkillä esim. Twin Peaks - The Definitive Gold Box Edition. Myös scenen tekemät boxsetit ovat sallittuja).
- Sekalaisia paketteja elokuvista kuten saw 1-3 tai Van Damme paketti 1/7. ylläpidolta voi anoa luvan julkaista boxset mikäli sellainen on olemassa, varaudu todistamaan se linkillä esim. Police Academy - The Complete Collection. Myös scenen tekemät boxsetit ovat sallittuja).
- Jonka sisältöä et tiedä varmaksi.
- Joka sisältää lapsi / eläinpornoa.
- Joka löytyy jo trackerilta ennestään.
- Jonka toimivuutta et ole varmistanut / lukenut toimivaksi sieltä mistä sen olet saanut tms.
- On yksinkertaisesti laitonta julkaista.
Näiden ehtojen lisäksi ja tueksi :
- Eri groupien väliset versiot eivät ole tuplajulkaisuja, kuten myöskään sama julkaisu paremmalla laadulla (vrt. bitrate) julkaistuna
- Onko joku toivonut sitä julkaistavaksi, jos on, ilmoita julkaisustasi toivomukset osiossa.
- Pidä huoli että julkaisun kuvaus pitää paikkansa ja on asiallinen.
- Pystyt jakamaan julkaisua vähintään kunnes pari ensimmäistä ovat sen kokonaan saaneet.
- Et jaa liian montaa julkaisua samaan aikaan niin, ettei kenenkään lataus valmistu kohtuullisessa ajassa.
- Scene julkaisu joka on purettu, ei ole enää scene julkaisu.
- Kaikki maalaisjärjenvastaiset, tyhmyydellä pilatut julkaisut ja toiveet kiellettyjä
Julkaisun genret:
Genret on tarkoitettu selventämään sisältöä, ei sekoittamaan sitä.
Jos et keksi mitään niin jätä tyhjäksi, joku muu varmasti keksii.
Nyrkkisääntöjä:
- kaikki genret laitetaan englanniksi (lukuun ottamatta "Iskelmä" ja "Humppa" genrejä)
- genret syötetään muodossa "genre1/genre2/genre3"
- laita julkaisuusi maksimissaan kolme (3) genreä
- muista oikeinkirjoitus! ei "komedI", vaan "Comedy"
Täällä lisää ohjeita genrejen laittamiseen ja
hyödyllisiä linkkejä.
Julkaisun kommentointi
Kommentoi asiallisesti, turhat kirosanat ja hymiöt voit jättää pois.
Jos kommentoit ja tulee jotain vielä mieleen, älä kommentoi uudestaan vaan editoi
edellistä kommenttia. Jos joku kommentoi asiattomasti tai rikkoo alla olevia sääntöjä
sinulla on oikeus (velvollisuus) raportoida siitä.
Törkeästä kommentoinnista rangaistaan!
Nyrkkisääntöjä:
- ei tuplakommentteja
- ei linkkejä muille trakkereille
- ei spoilata
- ei toiveita kommentteihin, tee toive
- muiden trakkereiden/sivustojen/ihmisten solvaaminen on kielletty.
- isot kirjaimet ovat tarkoitettu lauseen alkuun sekä pienimuotoisiin sanojen korostamisiin.
- jos kommentoit kriittisesti julkaisua, perustele kommenttisi
Julkaisujen luokitukset
Julkaisujen luokituksia on kolmenlaisia "Scene", "Purettu scene" ja "Oma julkaisu".
"Scene" luokituksen saavan julkaisun infoksi riittää nfo:n sisältö! Huom. ilman ylimääräistä asciita.
Sceneluokitukseen menee vain 100% scenejulkaisut, alkuperäisessä .rar paketeissa. Jos scenestä on poistettu jotain, luokitellaan julkaisu puretuksi sceneksi. Mikäli sinne on lisätty esim. suomenkieliset tekstit tulee asiasta mainita kuvauksessa
Julkaisu täytyy olla alkuperäisessä muodossa sisältäen nfo:n ja sfv:n, sample ei ole pakollinen!
Purettuun sceneen menee kaikki alkuperäisistä scenepaketeista puretut tiedostot. Jos purat scenejulkaisun ja nimeät sen uudelleen (esim. alkuperäinen on "Leffa.DVDRiP.XViD-Naama" ja nimeät sen "Leffa.avi) ei julkaisu ole enää purettua sceneä vaan "Oma julkaisu"!
Puretussa scenessä peleissä ja softissa tulee olla myös .nfo tiedosto mukana. Julkaisuun voi lisätä esim. suomenkieliset tekstit.
Julkaisun nimi sekä .nfo täytyy olla alkuperäisessä muodossa!
"Oma julkaisu" luokkaan laitetaan kaikki muu joka ei mene kahteen yllämainittuun luokitukseen.
Jos et ole varma mihin luokkaan julkaisusi kuuluu laita se "Oma julkaisu" luokkaan.
Jos silti laitat vahingossa tai tietämättömyyttäsi julkaisusi väärään luokitukseen, ota huoltoon yhteyttä niin saat sen vaihdettua.
Lisää luokituksista täällä
Esimoderointi:
Aloittelija käyttäjäluokkaan kuuluvien julkaisut kulkevat esimoderoinnin lävitse, jolloin julkaisu hyväksytään mikäli kuvaus ja julkaisu on ok, jos taas jokin on pielessä, saa julkaisija korjauskehoituksen.
Ilmainen lataus:
- Ylläpidolla on oikeus valita mitkä julkaisut päätyvät ilmaisiksi, turhista kerjuu viesteistä jaetaan varoituksia.
===== Kategoriakohtaisia vaatimuksia =====
===== Anime: =====
Huomioitavaa:
- video_ts hakemistoa ei tule julkaista sellaisenaan, sen pitää vähintään olla hakemistossa joka kertoo elokuvan nimen.
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
DVD-R
- IMDB linkki
- DVD:n avg bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Audiot (esim DD 5.1 EN)
- Tekstitykset/onko niitä
- Onko menut
- Onko Extroja
- Elokuvan juoni (mielellään suomeksi.)
DivX:
- IMDB linkki
- Video koodekki, video bitrate
- Audio koodekki, audio bitrate
- Elokuvan juoni (mielellään suomeksi.)
===== Elokuvat: =====
Huomioitavaa:
- video_ts hakemistoa ei tule julkaista sellaisenaan, sen pitää vähintään olla hakemistossa joka kertoo elokuvan nimen.
- Ei sekalaisia paketteja elokuvista kuten saw 1-3 tai Van Damme paketti 1/7. ylläpidolta voi anoa luvan julkaista boxset mikäli sellainen on olemassa, varaudu todistamaan se linkillä esim. Police Academy - The Complete Collection. Myös scenen tekemät boxsetit ovat sallittuja).
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
DVD-R
- IMDB linkki
- DVD:n avg bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Audiot (esim DD 5.1 EN)
- Tekstitykset/onko niitä
- Onko menut
- Onko Extroja
- Elokuvan juoni (mielellään suomeksi.)
Custom DVD-R
- IMDB linkki
- DVD:n avg bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Audiot (esim DD 5.1 EN)
- Tekstitykset/onko niitä
- Onko menut
- Onko Extroja
- Elokuvan juoni (mielellään suomeksi.)
DivX:
- IMDB linkki
- Video koodekki, video bitrate
- Audio koodekki, audio bitrate
- Elokuvan juoni (mielellään suomeksi.)
HD:
- IMDB linkki
- Video kodekki, video bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Tekstitykset/onko niitä
- Audio kodekki, audio bitrate
- Tarkkuus (720 tai 1080 ja interleaced vai progressive.)
- Elokuvan juoni (mielellään suomeksi.)
===== Lapset: =====
Huomioitavaa:
- video_ts hakemistoa ei tule julkaista sellaisenaan, sen pitää vähintään olla hakemistossa joka kertoo elokuvan nimen.
- Musiikit julkaistaan Musiikki kategoriaan.
- Ei sekalaispaketteja! Ainoastaan viralliset boxsetit sallitaan. Jos epäselvää niin ota yhteyttä ylläpitoon.
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
DVD-R
- IMDB linkki
- DVD:n avg bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Audiot (esim DD 5.1 EN)
- Tekstitykset/onko niitä
- Onko menut
- Onko Extroja
- Elokuvan juoni (mielellään suomeksi.)
DivX:
- IMDB linkki
- Video koodekki, video bitrate
- Audio koodekki, audio bitrate
- Elokuvan juoni (mielellään suomeksi.)
===== Musiikki: =====
Huomioitavaa:
- Julkaisuja ei saa pakata.
- Ei omia kokoelmia / sekalaispaketteja.
- Musiikkialbumit julkaistaan kaikki omina julkaisuinaan ellei ole discografia, eli sisällä vähintään kaikki studio levyt.
- Yksittäisiä musiikkikappaleita ei tule julkaista ilman hyvää syytä (esim. ei julkaistu albumilla)
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
Albumit:
- Äänenlaatu
- Kappalelista
- Julkaisuvuosi
- Linkki artistin kotisivuille
Discografia:
- Linkki artistin kotisivuille
- Levyjen nimet sekä levyn laatu (esim. for true addictions 192kbps)
Kokoelmat:
- Äänenlaatu
- Kappalelista
- Linkki julkaisuun
Singlet:
- Äänenlaatu
- Kappalelista
- Julkaisuvuosi
- Linkki julkaisuun
Musavideot:
- Video koodekki, video bitrate
- Audio koodekki, audio bitrate
- Kappalelista
Musiikki DVD-R
- DVD:n avg bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Kuvaus (Kaikki mitä dvd sisältää)
- Onko menut
- Tekstitykset/onko niitä
- Audiot (esim DD 5.1 EN)
===== Muut: =====
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
Kuunnelmat:
- Formaatti
- Äänenlaatu
- kesto
- Lukija
- Kuvaus
Oppaat:
- Kieli: (Mainitse minkä kielinen opas on.)
- Julkaisumuoto: (pdf, jpeg, jne...)
- Sivujen määrä: (Mainitse montako sivua opas sisältää.)
- Kuvaus: (Pieni muotoinen kuvaus oppaalle. Jos jotain - muutakin oleellista kerrottavaa vielä lisäksi niin tähän voi laittaa.)
===== Ohjelmat: ======
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
Linux, mac, windows:
- Kielet: (Mainitse kaikki kielet mitä ohjelma sisältää.)
- Sisältö: (Ainakin laitteistovaatimukset, pienimuotoinen kuvaus ja linkki ohjelman sivustolle.)
Mobile:
- Kielet: (Mainitse kaikki kielet mitä ohjelma sisältää.)
- Sisältö: (Mainitse ainakin laitteistovaatimukset ja pienimuotoinen kuvaus.)
- Alusta: (Millä merkillä / alustalla softa pyörii? Esim. Java, S60, S80.)
===== Pelit: =====
Huomioitavaa:
- pelin asennuskansiota kielletty julkaista.
- Ei sekalaispaketteja!
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
Linux, Mac, Windows:
- Linkki pelin virallisille sivuille / arvosteluun
- Tiedostomuoto: (Mainitse onko täysversio vai ripattu (eli jotain poistettu pelistä). )
- Pakkausmuoto: (Mainitse onko image vai pakattu.)
- Julkaisuvuosi
- Sisältö: (Tähän laitetaan mm. järjestelmävaatimukset ja kuvaus pelistä.)
Nintendo, Playstation, Xbox:
- Linkki pelin virallisille sivuille / arvosteluun
- Formaatti: (Laita oikea formaatti. (mm. amerikassa julkaistut pelit on aina NTSC))
- Pakkausmuoto: (Mainitse onko image vai pakattu.)
- Julkaisuvuosi
- Sisältö: (Kuvaus pelistä, mielellään suomeksi.)
Muut:
- Linkki pelin virallisille sivuille / arvosteluun
- Alusta: (Mainitse mille alustalle tarkoitettu esim. pc, mac, WII)
- Julkaisuvuosi
- Sisältö: (Kuvaus pelistä, mielellään suomeksi.)
===== TV: ======
Huomioitavaa:
- Urheilu alakategorian genreksi urheilulaji
- video_ts hakemistoa ei tule julkaista sellaisenaan, sen pitää vähintään olla hakemistossa joka kertoo elokuvan nimen.
- Tuotantokausia ei saa pakata. (Scenen pakkaamat tietysti sallitaan)
- Ei sekalaispaketteja, montaa kautta tai keskeneräisiä kausia! Ainoastaan kokonaisuudet sallitaan esimerkiksi kokonainen tuotantokausi tai Twin Peaks - The Definitive Gold Box Edition. Jos epäselvää niin ota yhteyttä ylläpitoon.
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
Jaksot:
- IMDB linkki
- Video koodekki, video bitrate
- Audio koodekki, audio bitrate
- Juoni (mielellään suomeksi.)
Kausi / DivX:
- IMDB linkki
- Video koodekki, video bitrate
- Audio koodekki, audio bitrate
- Juoni (mielellään suomeksi.)
Kausi / DVDR:
- IMDB linkki
- DVD:n avg bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Audiot (esim DD 5.1 EN)
- Tekstitykset/onko niitä
- Onko menut
- Onko Extroja
- Juoni (mielellään suomeksi.)
Sarjat/HD:
- IMDB linkki
- Video kodekki, video bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Audio kodekki, audio bitrate
- Tarkkuus (720 tai 1080 ja interleaced vai progressive.)
- Juoni (mielellään suomeksi.)
Urheilu:
- IMDB linkki tai vastaava
- Video kodekki, video bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Audio kodekki, audio bitrate
- Juoni/kuvaus (Ei kuitenkaan paljastuksia!)
- Kesto
===== XXX: =====
Huomioitavaa:
- Pakollista laittaa pari screenshottia videosta. Hostaa screenshotit Fapomatic sivustolle.
- Tässä ohje screenshottien ottoon MPC:llä.
- Ei sekalaispaketteja! Ainoastaan boxsetit sallitaan esimerkiksi The Best Of British Porn Stars Boxset tai jonkin sivuston siterip! Jos epäselvää niin ota yhteyttä ylläpitoon.
Kuvaukseen vaadittavat tiedot:
DVD-R
- DVD:n avg bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Kuvaus (Kaikki mitä dvd sisältää)
- Onko menut
- Tekstitykset/onko niitä
- Audiot (esim DD 5.1 EN)
- Kesto
DivX:
- Video koodekki, video bitrate
- Audio koodekki, audio bitrate
- kesto
HD
- Video kodekki, video bitrate (Ohje bitraten ottoon täältä.)
- Audio kodekki, audio bitrate
- Kesto |
Toivomukset
Toivomuksia tehdessä varmista ensin että:
- Kyseinen toive on sääntöjen sallima eli toiveissa pätee samat säännöt kun julkaisemisessakin.
- Kyseinen julkaisu ei löydy jo trackerilta aktiivisista EIKÄ kuolleista julkaisuista.
- Kyseinen toive on mahdollista toteuttaa jo toivomuksentekohetkellä.
- Toivomuksen nimi pitää olla selkeä ettei ole tulkinnan varaa mitä toivotaan!
- Tee toivomuksen kuvaus huolella, jos puuttuu lisätietoja esim laadusta niin jokaisella oikeus julkaista millä laadulla tahansa.
- Kaikki maalaisjärjenvastaiset, tyhmyydellä pilatut julkaisut ja toiveet kiellettyjä
- Toiveen otsikon / kuvauksen tyhjentäminen ei ole oikea tapa poistaa toivetta! Jokaisesta tyhjästä toiveesta jaetaan varoitus ja toivomusoikeudet poistetaan pitkäksi ajaksi. Jos haluat poistaa toiveen, laita viestiä tukipisteen kautta.
Kun teet toiveen laita siihen vain yksi julkaistava. Esim. jos haluat Uuno Turhapuro elokuvia, niin jokaisesta oma toive!
Luonnollisesti esim. Tuotantokausi voi olla yksinään yksi toive, sama tekniikka kuin julkaistessakin siis.
Kategoriakohtaisia sääntöjä :
Musiikki
- Jokainen albumi toivottava erikseen ellei toivo discografiaa.
- Ei irtobiisejä.
- Pakollista laittaa sinkku toiveisiin linkki, missä todistetaan että kyseinen biisi(t) on sinkkuna olemassa. Jokaisesta linkittömästä toiveesta jaetaan varoitus sekä toiveoikeudet pois. Sinkkuja ei myöskään täytetä albumista otetulla biisillä!
Sarjat:
- Vain yksi kausi per toive ellei ole boxset.
- Jokainen jakso toivottava erikseen ellei toivo kokonaista kautta.
- Boxset toiveeseen linkki mukaan.
Elokuvat:
- Vain yksi elokuva per toive ellei ole boxset.
- Boxset toiveeseen linkki mukaan. |
IRC
- Älä floodaa. Tämä koskee kaikkea toimintaa, joka voidaan tulkita floodaukseksi eli normaali viestifloodi, sekä join/part floodi.
- Isot kirjaimet ovat tarkoitettu lauseen alkuun sekä pienimuotoisiin sanojen korostamisiin.
- Oppien, puolioppien ja voicejen kerjääminen on kiellettyä. Myöskään accounttia trakkerille ei kysellä ircissä.
- Normaalia keskustelua häiritsevien scriptien käyttö on kielletty. Now playing -scripti on sallittu kohtuudella käytettynä (ei jokaisen kappaleenvaihdon yhteydessä).
- Värien käyttäminen tekstissä on kielletty.
- Monen rivin tekstin tai linkin pasteaminen on kielletty.
- Erinäisten tavaroiden/sivustojen/muiden asioiden mainostaminen ilman operaattoreiden tapauskohtaista lupaa on kielletty. Myös BitAddictin mainostaminen muilla kanavilla on kielletty, emme halua haukkuja asiattomasta mainostuksesta, varsinkaan kun emme ole siitä itse vastuussa.
- Muiden trakkereiden/sivustojen/ihmisten solvaaminen on kielletty.
- Kaikissa tilanteissa tulee noudattaa kanavan operaattorin antamia ohjeita.
- Älä käytä ylipitkää tai muuten sekavaa nikkiä.
- Ei toiveita ircissä! Toive osio on sitä varten.
- Sarjoista/elokuvista spoilaaminen kiellettyä.
Rangaistukset:
Lievä sääntöjen rikkomus: Kick
Keskisuuri sääntöjen rikkomus: Timeban, eli banni, joka lähtee määrätyn ajan kuluttua pois.
Tahallinen ircin terrorisoiminen ja suuremmat rikkeet: Ikuinen ban
Jos sinulle tulee joitain kysymyksiä koskien ircin sääntöjä niin ircin operaattorit ja ylläpito vastaavat mielellään.
|
Foorumi
- Älä floodaa. Sinun ei esim. tarvitse turhaan kirjoittaa kahta viestiä peräkkäin, voit editoida vanhaan myös uuden asian.
- Isot kirjaimet ovat tarkoitettu lauseen alkuun sekä pienimuotoisiin sanojen korostamisiin.
- Älä käytä liikkuvia avatareja tai allekirjoitusta.
- Muiden trakkereiden/sivustojen/ihmisten solvaaminen on kielletty.
- Muista että olet tekemisissä muiden ihmisten kanssa, et yksinäsi, joten käyttäytyminen sen mukaan.
- Ei toiveita foorumille. Toiveet osio löytyy navigaatiosta, minne kaikki toiveet kuuluvat.
- Ei myynti/osto/vaihto ilmoituksia tai muitakaan oman edun tavoittelu linkkejä / mainoksia.
- Sarjoista/elokuvista spoilaaminen kiellettyä. |
Kutsumissäännöt
Sinulla on käytössäsi rajaton määrä kutsuja kun olet vähintään "Käyttäjä" luokassa ja ratiosi on yli 1.00. Kutsut löytyvät vasemmasta navigaatiopalkista kohdasta "Kutsut", sieltä voit luoda hash-koodin jolla ystäväsi pääsee rekisteröitymään sivustollemme osoitteessa http://bitaddict.org/register.php
Kutsumisen ehdot:
- Kutsujalta lähtee aina 5gb uppia kutsuttavalle.
- Kutsuttavan tulee olla tuttusi, ei missään nimessä ventovieras!
- Kutsuja pitää huolen että kutsuttava pitää rationsa kunnossa. Kutsuja on vastuussa kutsuttavasta.
- Poistamme oikeuden kutsua jos samalla kutsujalla on jo 3 huonoratioista kutsuttua. Tämä on ikuinen kielto johon ei tehdä muutoksia, joten kannattaa miettiä tarkkaan kenet kutsuu.
- Huonoratioisen uudelleen kutsumisesta tulee bannit sekä kutsuttavalle että kutsujalle.
Lyhyesti ja ytimekkäästi siis: Olet vastuussa kutsuttavastasi jopa omalla tililläsi. |
|